Suomen Fountain House -klubitalojen verkosto ry
ToimintaKlubitalotietoaLinkitIntranetIn English
Mikä on Klubitalo?
Klubitalon toiminta
Klubitalotoiminnan etuja
Siirtymätyöohjelma
Laatusuositukset
Kansainvälisyys
Klubitalokoulutus
Klubitalojen historiaa
Suomen ensimmäisen Klubitalon syntyvaiheet
Klubitalon jäseneksi?
Klubitalon perustaminen
Klubitalojen historiaa

Kansainvälinen Klubitaloliike syntyi Yhdysvalloissa, New Yorkissa 1944, jolloin pieni ryhmä suuresta paikallisesta mielisairaalasta kotiutuneita avohoitopotilaita päätti pitää yhteyttä toisiinsa. Tämä ryhmä kutsui itseään nimellä WANA eli We are not alone (= Emme ole yksin). He pyrkivät välttämään monille mielenterveysongelmaisille liiankin tyypillistä eristäytymistä ja yksinäisyyttä. Ryhmä piti yhteyttä sairaalasta poispäässeisiin ja he tapasivat toisiaan kahviloissa sekä kirjastoissa sekä YMCA:n tiloissa.

1948 WANA sai järjestettyä rahoituksen, millä se hankki itselleen oman kokoontumistilan. Tuo keskellä Manhattania, 47th Streetillä sijaitseva talo sai nimekseen Fountain House. 1955 WANA palkkasi John Beardin johtajakseen. John Beard oli innostunut nuori sosiaalityöntekijä. Hän ymmärsi, että sairaalat, klinikat, lääkehoito ja terapiat saattoivat olla hyödyllisiä mielisairauden akuutteihin oireisiin, mutta niistä oli varsin vähän apua sairauden sivuvaikutuksiin: köyhyyteen, toimettomuuteen, työttömyyteen, yksinäisyyteen ja eristäytymiseen.

Beard uskoi vakaasti, että pitkäaikaisesta mielisairaudesta kärsineillä ihmisilläkin oli oikeus mielekkääseen työhön, mielekkääseen toimintaan sekä kunnioitukseen ja itsekunnioitukseen. Hän uskoi, että ihmiset kykenevät kuntoutumaan yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi ja tuettuna palaamaan työelämään. John Beard kehitti Klubitalosta sellaisen kuin se nykyään tunnetaan. Beard synnytti idean Fountain House- Klubitalosta, paikasta jossa ihmiset ovat jäseniä, eivät potilaita tai asiakkaita. Talosta jossa on vain muutama työntekijä ja niin paljon jäseniä että työntekijöiden on pakko turvautua jäsenten työpanokseen. Klubitalon toiminta, työntekijöiden palkkaaminen, rahoituksen järjestäminen, toiminnan suunnittelu ja mahdollisuuksien hyödyntäminen tapahtuu jäsenten ja työntekijöiden yhteistyönä.

Fountain House Klubitaloja alkoi vähitellen syntyä eri puolille Yhdysvaltoja ja sittemmin ympäri maailmaa. 1976 Fountain House sai rahaa kansainvälisen koulutusohjelman käynnistämiseksi. Siitä alkoi eri puolilta maailmaa tulleiden jäsenten ja työntekijöiden kouluttaminen.

Vuonna 1978 ruotsalainen toimittaja Lise Asklund teki 45-minuuttisen televisiodokumentin Fountain Housesta. Sen myötävaikutuksella aloitti Euroopan ensimmäinen Klubitalo Tukholmassa 1980. Nykyään Fountain House – mallilla toimivia Klubitaloja on yli 400 eri puolilla maailmaa. Klubitalojen kansainväliseen katto-organisaatioon, ICCD:n kuuluu tällä hetkellä 284 Klubitaloa.
1989 joukko kansainvälisen Klubitaloyhteisön jäseniä ja työntekijöitä kokoontui ja laati Klubitalon ensimmäiset standardit. Noita 35 standardia tarkastellaan ja uudistetaan joka toinen vuosi kansainvälisessä Klubitaloseminaarissa.

1994 perustettiin ICCD (International Center for Clubhouse Development) eli Klubitalojen kansainvälinen kehittämiskeskus. ICCD:n tarkoituksena on koordinoida kansainvälistä Klubitaloliikettä ja ylläpitää toiminnan korkeaa laatua. ICCD mm. laatii Klubitalotoimintaa ohjaavat standardit.

Suomen ensimmäinen Klubitalo, Näsinkulma, aloitti Tampereella 1995. Seuraavan kolmen vuoden aikana aloittivat Karvetin, Kyykerin, Helsingin, Karhulan ja Äänekosken Klubitalot.

Epävirallisen Klubitaloverkoston perustivat Karvetin ja Näsinkulman Klubitalot jo vuonna 1996.
Vuonna 1998 Naantalissa pidettiin ensimmäinen Euroopan Klubitalojen konferenssi jolloin Suomen Fountain House Klubitalojen verkosto yhdistys ry. perustettiin viralliseksi elimeksi. Kaikki 6 Klubitaloa liittyivät verkostoon. Verkoston tehtäväksi päätettiin antaa Fountain House mallin mukaisen Klubitalotoiminnan puolesta puhuminen, sekä mallin laadun kehittäminen ja valvominen. Malliin liittyvän tiedotuksen hoitaminen ja asiantuntijana toimiminen sekä kansallisena ja kansainvälisenä yhteistyökumppanina oleminen olivat myös verkoston tehtäviä. Verkoston tärkeä rooli oli Klubitalo mallin ylläpitäminen ja kehittäminen Suomessa sekä myös kansainvälisesti.

Vuonna 2002 Suomen Fountain House Klubitalojen verkosto yhdistys ry:n
toiminnan paino pisteenä ovat:

• Laadun ylläpitäminen ja koulutus.
• Tutustuminen verkoston Klubitalojen toimintaan ja uusien talojen tukeminen.
• Klubitalotoiminnan vaikuttavuuden tutkiminen.
• Osallistuminen kansainväliseen toimintaan.
Maailmassa on tällä hetkellä 12 verkostoa eri maissa ja Klubitaloja on yli 400. Suomessa Klubitaloja on syksyllä 2008 20 kappaletta. Suomessa yleensä kaikki uudet Klubitalot liittyvät verkoston toimintaan mukaan.

18.5.2006 Näsinkulman Klubitalo järjesti verkostomme laatuprojektin "alkupamauksen" seminaarin merkeissä Tampereella. Näsinkulman klubitalo lahjoitti kauniisti kehystetyn pöytäkirjan verkoston ensimmäisestä yhteistyötapaamisesta Naantalissa 12.4.1996, jossa oli läsnä Karvetti ja Näsinkulma.